Recover Laboratory (myöhemmin myös RecLab) on Suomessa ja kansainvälisesti toimiva taidekollektiivi, jonka päämaja sijaitsee Helsingissä.
RecLab toteuttaa vuosittain 1–2 ensi-iltaa, keikkailee, tekee tilaustöitä ja yhteistuotantoja sekä kehittää muulla ammatillisella toiminnallaan monitaidetta nykysirkuksen, kuvataiteen ja kokemuksellisuuden lähtökohdista.
RecLab on toiminut aktiivisesti taiteen kentällä vuodesta 2014 lähtien, toteuttaen kymmeniä teoksia sekä kotimaassa, että kansainvälisesti. RecLab työllistää vuosittain produktiokohtaisesti noin 15–30 ammattitaiteilijaa eri taiteen aloilta.
Ryhmän osaamisen ytimessä ovat osallistavat ja immersiiviset taideteokset, joiden keskeistä tematiikkaa on ihmisten välinen kohtaaminen, nähdyksi ja kuulluksi tulemisen tunne, sekä arkipäiväisyyden maagisuus. Teokset ovat usein paikkasidonnaisia. Lisäksi ryhmä tuottaa näyttämöteoksia, lastenteoksia, tilausteoksia ja kuratoituja kokonaisuuksia erilaisiin tapahtumiin.